Turun Seudun TST ry

TST:n aulapalvelu – aina apunasi

TST:n Toimintakeskuksen aulapalvelu parantaa talossa vierailevien viihtyvyyttä ja auttaa esimerkiksi löytämään oikean osoitteen TST:n aavistuksen sokkeloisista tiloista.

Tiedotuksen Kimmo Laine kävi kysymässä, minkälaista aulapalvelun arki on ja mitä kaikkea siihen kuuluu.

Aulapalvelupisteen arkea

Turun Seudun TST ry pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa entistäkin asiakas- ja jäsenystävällisemmäksi. Viimeisin askel tähän suuntaan on aulapalvelupisteen perustaminen TST:n Toimintakeskukseen. Aulapalvelun tehtävänä on talossa asioivien ihmisten tervehtiminen, opastaminen ja ohjaaminen oikeaan paikkaan.

Haastattelin aulapalveluemäntänä työskentelevää Miiaa hänen työnsä tiimoilta. Palvelu on tätä kirjoittaessani toiminut parisen kuukautta, joten monenmoisia kokemuksia toimintaan liittyen lienee jo kertynyt.

Paraisilla asuva Miia löysi tiensä TST:lle Paraisten työllistämiskoordinaattorin vinkistä. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tutkimusavustajana, ja hänellä on suomen kielen tutkinto.

Miia on ottanut aktiivisen asenteen työhönsä, ja hänen toimiensa myötä aulapalveluiden toiminta on lähtenyt kehittymään yksinkertaisesta neuvontapisteestä kohti uusia, laajempia kokonaisuuksia. Aulapalveluiden ympärille on perustettu tiimi, jonka toiminta keskittyy varsinaisen neuvontatoiminnan ja TST:n Toimintakeskuksen Infon toiminnan avustamisen lisäksi myös työhyvinvointiin. Tärkeässä roolissa ovat myös TST:n aktiiveihin kohdistuvat jäsenkyselyt, joita tarvitaan TST:n toiminnan kehittämisen lisäksi myös esimerkiksi rahoitushakemuksissa.

Aulapalveluiden ydintoimintaa on kuitenkin ihmisten kohtaaminen.  – Tervehdin kaikkia, Miia kertoo.  – Monet ihmiset tuntuvat kokevan häpeää ja syyllisyyttä työttömyytensä tai pienituloisuutensa johdosta, ja siksi on äärimmäisen tärkeää välittää kokemus siitä, että me olemme kaikki samalla viivalla.

– Vapaaehtoistyö on lähellä sydäntäni, ja harrastan pelastuskoiratoimintaa Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:ssä. Toisin sanoen, illat pitkät rämmin maastossa opettamassa omaani ja muiden koiria etsimään kadonneita ihmisiä, Miia kertoo, kun tulee puhe hänen vapaa-ajastaan. Näiden aktiviteettien lisäksi hän harrastaa käsitöitä, lukemista sekä puutarhanhoitoa.

– Ihmiset kysyvät usein, mitä he saavat, kun he liittyvät TST:hen. Vastaan heille, että merkittävin anti on tämä paikka itse. Miia näkee TST:n paikkana, joka antaa ihmisille puitteet parantaa elämäänsä, elämälle merkitystä ja mahdollisuuden olla ihmisten kanssa. Työttömyydestä tai vähävaraisuudesta huolimatta ihmiset voivat olla aktiivisia ja nauttia elämästään.

Kysyttäessä ihmisten mielikuvista liittyen TST:hen Miia kertoo, että monet tuntevat TST:n edelleen Turun Seudun Työttömät -nimellä ja päättelevät tästä, että vaikkapa opiskelijat tai osa-aikatyöntekijät eivät voisi liittyä yhdistyksen jäseniksi. Työttömien lisäksi yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä myös työllisyysvaroin työllistetyt, opiskelijat ja eläkeläiset – ja kannatusjäseneksi tietenkin kuka tahansa.

Ihmisten välisessä kommunikaatiossa on yleensä myös hauskat puolensa. Niin myös aulapalvelun toiminnassa.  – Tiettyjen vakiokävijöiden kanssa syntyy aika lailla oma huumorinsa. Joku kysyy aina lottonumeroita, ja siitä väännetään puujalkavitsejä, Mia naurahtaa.  – Eräs herrasmies taas kysyy säännöllisesti, että arvaa mihin mä meen? – Mä meen Jorman Valintaan! Hän käy siis ruokajonossa.

 

Teksti: Kimmo Laine
Kuva: Anna Eronen