Informaatikko Maria Korpela Turun kaupungilta saapuu tiistaina 10. lokakuuta klo 12 esittelemään Celianetin äänikirjastoa Torstaihuoneeseen. Tilaisuudessa voi rekisteröityä Celianet-käyttäjäksi. Äänikirjasto on osa Saavutettavuuskirjasto Celian palvelukokonaisuutta, joka on tarkoitettu niille, joille kirjan lukeminen on vaikeaa esimerkiksi lukivaikeuden vuoksi. Tilaisuudessa on ilmainen kahvitarjoilu. Esittely järjestetään yhteistyössä Lukutoukkien kanssa. Lukutoukkien kokoontuminen alkaa heti tilaisuuden jälkeen klo 13. Kuva: […]
Venekerho keskittyy nimensä mukaisesti veneilyyn ja toimintaan Anna Duuni -veneen ympärille. Anna Duunin ollessa vesillä tai talvisäilössä kerholaiset huoltavat venettä ja ovat muutenkin mukana sen toiminnassa. Kerho järjestää säännöllisesti tapahtumia ja esimerkiksi talvikaudella tehdään retkiä eri kohteisiin. Venekerho on avoin kaikille veneilystä kiinnostuneille ja liittyä voit vaikka seuraavassa kokouksessa, joita järjestetään säännöllisin väliajoin. Kuva: Pixabay
Operaatio Ruokakassi järjestää Joulujuhlan 23. joulukuuta klo 17 Turun Logomossa. Tänä vuonna puolet osallistujista kutsutaan etukäteen, eli ovat kutsuvieraita. Kutsuvieras on sellainen henkilö, joka aidosti hyötyy ja nauttii juhlasta. Operaatio Ruokakassi haluaa myös huomioida mahdollisimman monenlaiset henkilöt ja perheet. Juhlan kutsuvieraskiintiöstä on varattu paikkoja myös työttömille. Operaatio Ruokakassi pyytääkin nyt Turun Seudun TST ry:tä ilmoittamaan […]
Turun Seudun TST ry etsii Toimintakeskuksen Tietotupa-olohuoneeseen koordinaattoria määrä- ja osa-aikaiseen palkkatuettuun työsuhteeseen. Tehtävänä on tietotuvan tapahtumien ideointi ja toteutus, toimintojen koordinointi ja kehittäminen, sekä pienkirjaston ylläpito. Lisäksi mahdollisesti erikseen sovittavia tehtäviä. Lue lisää Kuva: TST Tiedotus
TST toivottaa Karibia-risteilyyn osallistuville hyvää matkaa! Risteilyllä rentoudutaan, syödään hyvin ja nautitaan yhteisestä merimatkasta. TST:n perinteinen ja riemukas piknik-risteily seilaa tänä vuonna keskiviikkona 11. lokakuuta klo 8-19.50. Jos jäit ilman lippua ja mielesi tekee vielä osallistua, tiedustele Infosta mahdollisia peruutuspaikkoja. Kuva: Viking Line -lehdistöhuone
TST:n Teatteri Lennartin Naapurukset -esitysten näytöspäivät ovat Maanantaina 6. marraskuuta klo 13Keskiviikkona 8. marraskuuta klo 13Maanantaina 13. marraskuuta klo 17 Esitykset pidetään TST:n Toimintakeskuksen liikuntasalissa. Näytökset ovat ilmaisia ja niihin on kaikille vapaa pääsy. Kuva: TST:n Tiedotuksen arkisto
TST:n oma kuoro Aina Duuri on viritellyt laulukielet syyskauden tuleviin harjoituksiin. Kuoro treenaa iskelmiä ja ikivihreitä, niin omaksi kuin muidenkin iloksi. Harjoitukset klo 12–14 joka toinen torstai (pariton viikko) Torstaihuoneessa. Outi Hokka säestää pianolla. Kaikki uudet laulamisesta innostuneet, tervetuloa mukaan! Seuraava harjoitus to 12. lokakuuta klo 12–14. Kuva: Pixabay
TST:n Seniorikerho tarjoaa jäsenille aktiivista virkistystoimintaa. Kerholaiset ovat keskiössä toiminnan suunnittelussa. Kerho kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 6. lokakuuta klo 10–12 kahvittelemaan ja keskustelemaan toiminnasta sekä kehitysehdotuksista. Seniorikerhon kokoontumiset ovat avoimia kaikille ikään katsomatta. Kuva: Pixabay
TST:n Teatteri Lennart harjoittelee Maria Jotunin Naapurukset-novelliin pohjautuvaa näytelmää. Ryhmän harjoitukset käynnissä maanantaisin ja keskiviikkoisin Liikuntasalissa klo 13–15. Teatteri kaipaa vielä vapaaehtoisia muun muassa kuiskaajan, lavastajan ja puvustajan tehtäviin. Kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan Infoon. Valtteri Haliseva vastaa esityksen ohjaamisesta ja ryhmän vetämisestä. Viimeinen harjoituspäivä on näillä näkymin keskiviikko 18. lokakuuta. Kuva: TST Tiedotus (Teatteri Lennartin esiintyjiä […]
TST:n Levyraadissa on syyskaudella 2023 paljon kuunneltavaa ja reposteltavaa. Eikä tarvitse olla musiikkikriitikon erityisosaamista osallistuakseen – musiikkia voi arvostella täysin oman fiiliksen mukaan! Levyraadin seuraavasta kokoontumisesta tiedotetaan tarkemmin, kun saamme päivämäärälle varmistuksen. Vetäjänä toimii Tapio Isokorpi. Kuva: Pixabay
Muuttolintujen lailla Palokärki-ryhmä lähtee ansaitulle tauolle talven ajaksi. Syyskauden viimeinen retki järjestetään tiistaina 3. lokakuuta klo 8.30. Retki on suunnattu kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan alueen lintuja. Retkellä on säävaraus. Lähtö pikkubussilla TST:n pihalta. Ilmoittautuminen ja maksu 3 € Infoon 2. lokakuuta klo 13.30 mennessä. Palokärkiläiset kiittävät kaikkia kuluneesta syksystä. Nähdään taas keväällä! Kuva: Pixabay
TST:n Kässäkerho jatkuu yleisön pyynnöstä marraskuun loppuun asti! Kässäilemään ovat tervetulleita kaikki TST:n jäsenet tiistaisin klo 10–12. Kerhossa tehdään yhdessä käsitöitä tai askarrellaan osallistujien mieltymysten mukaan. Opastajat ovat myös läsnä auttamassa ja ohjaamassa toimintaa. Paikkana on viikosta riippuen joko Torstaihuone tai Kotipesä. Mukaan voi tulla milloin vain. Kuva: Pixabay
Turun Seudun TST ry:n harraste- ja kerhovalikoimaan kuuluu myös kirjakerho nimeltä Lukutoukat. Sen syyskausi sisältää ajatuksia ja keskustelua inspiroivia kirjoja. Kokoontumiskerrat ja kirjat ovat: Ti 10. lokakuuta klo 13 kirjana Arto Paasilinnan Onnellinen mies.Ti 7. marraskuuta klo 13 kirjana Agatha Christien Kuolema Niilillä.Ti 12. joulukuuta klo 13 kirjana Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. […]
Tule mukaan vaikuttamaan TST:n asioihin. Torstaisin Torstaipalaverissa on erinomainen tilaisuus puhua kahvittelun lomassa yhdistyksen jäsenille tärkeistä asioista. Kerran viikossa järjestettävä Torstaipalaveri on tarkoitettu myös ei-jäsenille, tervetuloa kuulostelemaan ja tutustumaan yhdistyksen toimintaan. Kahvit tarjoillaan ennen palaverin alkua. Kaikille avoin Torstaipalaveri pidetään torstaisin Torstaihuoneessa klo 10. Kahvitus alkaa ennen palaveria klo 9.45. Kuva: Pixabay