Turun Seudun TST ry

Turun Seudun TST ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta

Turun Seudun Työttömät (TST) perustettiin 30 vuotta sitten, 8. helmikuuta 1992. Tuolloin puolensataa työtöntä ja muuta asianomaista oli kokoontunut suuren suomalaisen talouslaman kurimuksessa Turun Vanhalle Raatihuoneelle. Yhdessä oli pohdittava, mitä työttömien yhdistys voisi olla ja mitä sen tulisi tehdä.

Alkutaipaleen aktivisti ja TST:n ensimmäinen puheenjohtaja Mikko Immonen muistelee: ”Saimme kuulla terveysalan asiantuntijalta, että parhaiten tilannetta parantaa työttömien oma toiminta. Siitä se lähti. Päätettiin luoda omaa yhdistystoimintaa.”

Keskeisiksi ydinsanoiksi valittiin demokratia ja omaehtoinen toiminta.

Nykyään nimeä Turun Seudun TST ry kantava yhdistys viettää 30-vuotisjuhlaansa kuluvan vuoden aikana monin tavoin. Niistä kerromme tuonnempana paljon lisää.

Mutta nyt, oikein loistavaa 30-vuotissynttärivuoden alkua Turun Seudun TST ry!