Turun Seudun TST ry on sosiaali- ja terveysalan yhdistys, jossa vuosittain jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä on yli tuhat. Yhdistys perustettiin vuonna 1992 työttömien edunvalvojaksi. Nykyään yhdistys ajaa kaikkien pienituloisten, myös eläkeläisten ja opiskelijoiden asiaa.
Omaehtoinen, laaja jäsentoiminta on ollut tärkeää alusta lähtien. Sen rinnalla on jo vuosikymmenten ajan kulkenut vankka työllistämistoiminta.
Työllisyyspoliittisten hankkeiden päätyttyä (vuoden 2018 lopussa) yhdistys työllistää nyt pitkään työttömänä olleita henkilöitä yhteistyössä Turun kaupungin ja TE-hallinnon kanssa. Parhaimmillaan TST:n työpaikat toimivat ponnahduslautana uuteen työpaikkaan tai ohjaavat koulutukseen.
TST järjestää myös kuntouttavaa työtoimintaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa.
Yhdistys tarjoaa asiakkaillensa monipuolisia ja vastuullisia työtehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä sekä mahdollisuuden kohentaa osaamista.
TST:llä on esteettömät tilat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Toimintakeskus sijaitsee Iso-Heikkilässä osoitteessa Kanslerintie 19, 20200 Turku. Bussit 32 ja 42 Turun kauppatorilta.
Kannattaa myös tutustua TST:n jäsenetuihin. Kymmenellä eurolla vuodessa saa huomattavat jäsenedut, mm. kursseja, koulutuksia, harrastusryhmiä ja -mahdollisuuksia.