Työttömien Keskusjärjestö haastaa 30-vuotisjuhlansa kunniaksi kaikki työttömät kävelykampanjaan. Kampanja-aika on 1.6.–30.9. Kirjaa kävelykilometrisi Työttömien Keskusjärjestön verkkosivuilla olevalle lomakkeelle, tai kuvaa askeleesi Instagramiin tunnisteilla @tyottomienkeskusjarjesto, #KävelläänSuomiYmpäri ja #KaikkiKunnossaHanke. Lomakkeeseen yhteystietonsa jättävien ja somekampanjoihin osallistuvien kesken arvotaan palkintoina aktiivisuusmittari, kävelysauvoja, verenpainemittareita ja jumppakuminauhoja. Lue lisää Työttömien Keskusjärjestön sivulta.
TST:n kevään toinen kävelykierros suuntautuu kauniiseen Naantaliin ja erityisesti Mannerheiminkadulle. Kaupungin entinen pääkatu on perustettu 1600-luvulla ja on nykyään 1800-luvulla rakennettujen puutalojen reunustama. Kävelykierroksen vetää Juha Tolvanen. Retki tehdään Föli-busseilla turvavälit huomioiden. Kokoontuminen TST:n Toimintakeskuksen edessä (Kanslerintie 19) klo 10, josta lähdetän busseilla (8, 32, 42) keskustaan. Naantaliin mennään busseilla 6 ja 7, jotka lähtevät […]
TST osallistuu Kaikki kunnossa -hankkeen liikuntakampanjaan Pienikin liike piristää! Kenelle: Kampanja on tarkoitettu kaikille työttömille. Kampanja-aika on 1.4.–31.5.2021. Mukaan voi lähteä heti huhtikuun alussa tai myöhemmin. Miten: Osallistujilta edellytetään liikuntakyselylomakkeeseen vastaamista ja liikuntapäiväkirjan täyttämistä vähintään kahden viikon ajan. Osallistumisohjeet: Täytä kyselylomake ja merkitse lomakkeen yläreunaan TST. Lomakkeet (kyselylomake ja päiväkirja) löytyvät hankesivuilta. Voit tulostaa lomakkeen […]
TST:n jäsenten vuoden ensimmäisen kävelykierroksen kohteena on Ruissalon kansanpuisto. Kierros starttaa Toimintakeskuksen pääportilta perjantaina 23. huhtikuuta klo 10. Vetäjänä toimii Juha Tolvanen. Kävelykierrokseen on hyvä varata 3-4 tuntia aikaa. Ruissaloon matkataan Fölibussilla numero 8. Säävaraus! Mukaan kasvomaski, bussikortti, taskurahaa, säänmukainen vaatetus, puhelin/kamera ja omat eväät. Voit halutessasi yhdistää kävelyn osaksi omaa Pienikin liike piristää! -suoritustasi.
Työttömien Keskusjärjestössä on käynnissä tämän vuoden loppuun saakka Kaikki Kunnossa -hanke, jonka avulla pyritään edistämään monin tavoin työttömien ja heidän perheidensä liikuntamahdollisuuksia. Yhteistyötä viritellään niin kuntien kuin jäsenyhdistystenkin suuntaan. Keskeisen kohderyhmän muodostaa jäsenistö ja ylipäätään työttömät perheineen. Hanke on tarkoitettu kaikille työttömille, eikä siis välttämättä vaadi yhdistyksen jäsenyyttä. TST:n Anne Tyni on valittu hankkeen ohjausryhmän […]
Lähde leppoisalle aamukävelylle puheenjohtajan kanssa keskiviikkona 11. marraskuuta klo 10.30. Noin tunnin lenkin aikana keskustellaan ajankohtaisista aiheista, sana on vapaa! Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Leppoisa n. 45 minuutin mittainen kävelyretki TST:n jäsenille starttaa torstaina 1.10. klo 12.30 Toimintakeskuksen pihalta. Kun Torstaipalaveri on ohitse, ja KasarmiTallissa on ehditty tankata hernekeittoa ja pannukakkua, on hyvä hieman happihypellä! Vetäjänä Juha Tolvanen. Säänmukainen varustus. Kuva: Men’s Health
Vuoden viimeinen ohjattu liikuntatunti on maanantaina 2.12. klo 10 alkaen. Liikutaan jouluisissa tunnelmissa kynttilänvalossa. Tuo mukanasi pieni paketoitu pikkujoululahja. Varaudu olemaan paikalla reilun tunnin. Marraskuun liikuntatunnit jatkuvat normaalisti. Ensi vuoden liikunnasta tiedotetaan myöhemmin. Kuva: Pixabay
TST:n Metsäkerho järjestää retken Paimioon luontopolulle ja Piikkiöön urheilutalolle torstaina 14.11. Lähtö tapahtuu klo 10 Toimintakeskuksen pihalta (Kanslerintie 19). Aluksi käydään Paimion luontopolulla, jonka lähtöpaikalta löytyy museo, jossa kerrotaan alueella toimineesta turvepehkutehtaasta. Noin neljä kilometriä pitkän polun alkupuoli on helppokulkuista, mutta lopussa maasto on vaativampaa. Pitkospuut, sillat ja köysikaiteet helpottavat kulkemista hankalimmissa paikoissa. Polun puolimatkassa […]
Venekerho retkeilee Paavarotille kahtena päivänä marraskuussa. Keskiviikkoina 6. ja 27.11. tapahtuvat retket sisältävät ulkoilua, saunomista ja mukavaa seuraa. Keittöstä saadaan ruokaa matkaan ja muistathan ottaa mukaan ulkoiluvaatteet, saunomistarvikkeet ja omat saunajuomat. Mukaan mahtuu 7 henkilöä. Ellet pääsekään mukaan, peruutathan ajoissa, niin joku toinen voi osallistua. Lähtö klo 10 pikkubussilla Toimintakeskuksen pihalta (Kanslerintie 19). Paluu klo […]
Syyslomaviikolla (vko 43) ti 22.10 ja pe 25.10. pidettävät jumpat peruutettu. Jumpat jatkuvat taas normaalisti ti 29.10. alkaen klo 13.30-14.30.
Tule mukaan Luonto- ja kalakerhon luontoretkelle Karhuluotoon ma 28.10. klo 9. Luvassa on sienestystä, luontoliikuntaa, saunomista, grillausta ja mukavaa yhdessäoloa. Omat eväät ja lämpimät varusteet mukaan. Lähtö tapahtuu Anna Duunin laituripaikalta osoitteesta Itäinen Rantakatu 46 ja matkalta palataan samaan paikkaan noin klo 18. Ilmoittautumiset to 24.10. klo 12 mennessä. Mukaan mahtuu 6-20 henkilöä. Hinta 6€. […]
TST:n liikuntatarjonta on 1. lokakuuta alkaen on seuraava: Tiistaisin klo 13.30-14.30 ohjatun liikunnan tunti, kuormittavampi treeni. Huomaathan muuttuneen kellonajan. Perjantaisin klo 10-11 ohjatun liikunnan tunti, kevyempi treeni. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan Tulevat tapahtumat -sivulla. Liikuntatunnit ovat maksuttomia, ja suunnattu vain TST:n jäsenille. Otathan voimassa olevan jäsenkortin mukaan. Keskiviikosta perjantaihin klo 13-15 Monitoimitilassa voi pelata pingistä tai […]
Syyskuun lopulla yleisurheilumaailman katseet kääntyvät kohti Qatarissa sijaitsevaa Dohaa. Lisäjännitystä MM-kisoihin saa hankittua helposti osallistumalla TST:n kisaveikkaukseen. Kolme parasta tietoniekkaa palkitaan ruokalipuilla. Vastauslomakkeita löytyy Tietotuvasta ja KasarmiTallista. Täytetyt lomakkeet palautetaan samoissa paikoissa oleviin vastauslaatikoihin. Vastausaikaa on perjantaihin 27. syyskuuta klo 13 asti. Tulokset ja voittajat julkistetaan kisojen jälkeen viikolla 41. Kaikki innolla mukaan veikkailemaan!! Kuva: […]
TULE-tietokeskuksen fysioterapeutti ohjaa ja opastaa selän hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Selkäryhmän tavoitteena on antaa osallistujille tietoa, taitoa ja ymmärrystä selän oikeanlaisesta kuormituksesta, arjen valintojen vaikutuksista sekä liikunnan merkityksestä selän hyvinvoinnin kannalta. Ryhmä kokoontuu TST ry:n Monitoimitilassa maanantaisin 7.10. – 28.10. klo 13-14. Mukaan mahtuu 10 henkilöä. Sitovat ilmoittautumiset TST ry:n Infoon pe 4.10. klo 13 mennessä.
TST:n ohjatun liikunnan syyskausi on käynnissä. Tiistaisin klo 10-11 on luvassa kuormittavampi treeni, perjantaisin klo 10-11 kevyempi treeni. Huomaathan, että nämä liikuntatunnit ovat maksuttomia, mutta tarkoitettu vain TST:n jäsenille. Jäsenkortti mukaan. Vetäjänä Johanna. Tunnit pidetään TST:n Toimintakeskuksen Monitoimitilassa Kanslerintiellä. Lue lisää liikunnasta. Kuva: Pixabay
Turun Seudun TST ry:n keilailun mestaruuskisat 2019 on käyty. Mestaruuskisoissa kisattiin sekä henkilökohtainen että joukkuekilpailu. Onnittelut voittajille ja myös kaikille mukana olleille! Kisat käytiin 6. toukokuuta Kupittaan keilahallissa.
No nyt pääsee keilankaadosta kisaamaan: Maanantaina 6. toukokuuta klo 13 käydään Turun Seudun TST ry:n Keilailun mestaruuskisat 2019 Kupittaan keilahallissa. Kokoontuminen ja joukkuekilpailun arvonta hallissa klo 12.30. Kilpailumuodot: Henkilökohtainen ja joukkuekilpailu. 3 sarjaa. Sitovat ilmoittautumiset Infoon pe 3.5. klo 13 mennessä. Tervetuloa!
Miten olisi tutustuminen kuntojumppaan? Turun Seudun TST ry tarjoaa keväällä 2019 ensimmäisen kuntojumppakerran ilmaiseksi, kaikille uusille! Tule mukaan! Peruskuntojumppaa tiistaisin ja torstaisin klo 10–11 TST:n Toimintakeskuksen Monitoimitilassa. Ei ennakkoilmoittautumista. Uudet tulokkaat ovat erityisen tervetulleita torstain jumppaan, jossa on rauhallinen tempo. Tehdään selkeitä liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita ja vahvistetaan lihaksia. Kaikille uusille tulokkaille siis ensimmäinen tutustumiskerta on […]
Auts, selkä kipeä? Liian usein? Tule mukaan Selkäryhmään! Ryhmä on suunnattu niille, jotka kaipaavat tietoa ja ymmärrystä selän hyvinvointiin liittyen. Tavoitteena on antaa ryhmäläisille tietoa, taitoa ja ymmärrystä selän oikeanlaisesta kuormituksesta, arjen valintojen vaikutuksista sekä liikunnan merkityksestä selän hyvinvointiin. Ryhmä kokoontuu ma 1.4., 8.4. ja 15.4. klo 13-14 ja ti 23.4. klo 13-14 Monitoimitilassa. Ilmainen! […]
No nyt, hiihtämään! TST:n hiihtoreissu Pöytyän Haukkavuoreen tapahtuu torstaina 28. helmikuuta. Lähtö Toimintakeskuksen edestä klo 16. Perillä hiihdetään pari tuntia, jonka jälkeen on mahdollisuus saunomiseen. Paikan päältä voi ostaa teetä tai kahvia. Paluu n. klo 20.15. Hinta 5 €. Ilmoittautuminen ja maksu Infoon viimeistään keskiviikkona 27. helmikuuta. Osallistujia oltava vähintään 4, maksimissaan 8. Mukaan sukset […]
TST:n ohjatut liikunnan tunnit käynnistyivät kuntojumpalla tiistaina 29. tammikuuta. Kuntojumppaa on jatkossa tarjolla kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin, klo 10 Monitoimitilassa. Jumpat kestävät tunnin ja vetäjänä toimii Johanna. Muistathan, että liikuntatunnit ovat maksullisia ja tarkoitettu vain TST:n jäsenille. Lue lisää.
Maanantaisin klo 10-11 Kuntojumppa (Sulo) klo 11-12 Venyttelyä pallolla (Sulo) Tiistaisin klo 10–11 Keppijumppa (Sulo) klo 11–12 Venyttelyä pallolla (Sulo) Keskiviikkoisin klo 10–11 Qigong ja jooga (Sulo) Torstaisin klo 10–11 Kuntojumppa (Johanna) Tunnit ovat maksullisia ja edellyttävät yhdistyksen jäsenyyttä. Liikuntatunnit voi maksaa hankkimalla Infosta 10€ kuukausikortin. Vaihtoehtoisesti voi lunastaa 10 kerran lippuja, jolloin yhden tunnin […]
TST:n Toimintakeskuksessa järjestetään myös ohjattuja liikuntatunteja. Valittavina ovat keppi-, pallo- tai kuntojumppa sekä tanssijooga ja Qigong. Tunnit ovat maksullisia ja edellyttävät yhdistyksen jäsenyyttä. Liikuntatunnit voi maksaa hankkimalla 10€ kuukausikortin. Vaihtoehtoisesti voi lunastaa 10 kerran lippuja, jolloin yhden tunnin hinnaksi tulee 1€. Lue lisää. Kuva: Pixabay
Kokoonnumme vielä ainakin kerran Kupittaalle joukkuelajien kruunaamattoman kuninkaan, jalkapallon pariin tiistaina 28. elokuuta klo 15.00-16.30. Tule mukaan. Tasovaatimuksia ei ole. Rakkaus lajiin riittää.
Hyppää pyörän selkään, ja lähde mukaan pyöräretkelle Ruissaloon. Viuhka-projektin Toiveliikuntapäivä tiistaina 3.7. klo 11–14. Lähtö Kanslerintieltä klo 11.00. Ilmoittautumiset Riku Salo, p. 040-129 7680; riku.salo (ät) tstry.fi.
Viuhka-projekti suuntaa ulos pihalle pelailemaan. Maanantaina 2. heinäkuuta klo 11–13 Viuhkan ulkopelipäivä. Luvassa petankkia ja mahdollisesti mölkkyä. Lähipuistossa. Lähtö Kanslerintieltä klo 11.00. Ilmoittautumiset: Riku Salo, puh. 040-129 7680, riku.salo (ät) tstry.fi.
Lähde pallottelemaan nurmikentälle ja nauttimaan upeista kesäpäivistä viihdyttävän harrastuksen ja mukavan seuran parissa. TST:n jalkapalloharjoitukset pelataan Marli Areenan vieressä Kupittaalla. Seuraavat harjoitukset tiistaina 26. kesäkuuta klo 15–16.30. Ei tasovaatimuksia.
Viuhkan kuntoklubi kokoontuu jälleen. Turun vehreät kukkulat kutsuvat patikoimaan maanantaina 18.kesäkuuta klo 11–14. Lähde mukaan nauttimaan lähiluonnosta ja virkistävästä patikoinnista. Lähtö Kirjastosillalta. Ilmoittautumiset: Riku Salo, puh. 040-129 7680, riku.salo (ät) tstry.fi.
TST:n perinteikästä Ruissalo-päivää vietettiin jälleen upeassa säässä keskiviikkona 13. kesäkuuta kesäisessä Kansanpuistossa. Leppoisa väki ja iloinen puheensorina täyttivät puistoalueen heti aamu kymmeneltä. Järjestyksessään jo 18. Ruissalo-päivä sujui kepeästi viihdyttävän ohjelman, pelien, sointuvan musiikin ja hyvän seuran parissa.
Mitä olisikaan kesä ilman mölkkyä! Tule heittämään itsesi palkinnoille ja osallistu TST:n iloiseen, leikkimieliseen mölkkykilpailuun. Kilpailu järjestetään torstaina 24. toukokuuta klo 11 Toimintakeskuksen takapihalla, Kanslerintie 19. Ota iloinen kesämieli mukaan ja tule pelaamaan! Mölkyn säännöt voit kerrata täältä.